![]() EE ABSTRACT Minna Pöntinen Tiivistelmä Aleksis Kiven vuonna 1870 ilmestynyt romaani oli sekä ensimmäinen suomenkielinen romaani että loistava kuvaus 1800-luvun loppupuolen suomalaisten mentaliteetista. Yksi ihmisten luonnonlaatua vastuksillaan mutta myös hyvänsuopaisuudellaan muokkaava tekijä oli luonto, jota Kivi käsitteleekin romaanissaan monella tavalla: kauniin ja monipuolisen luonnon ja miljöön aisteihin vetoavan kuvauksen lisäksi hän käsittelee runsaasti mm. Seitsemän veljeksen suhdetta luontoon, työhön ja erilaisiin eläimiin. Lisäksi hän aikalaiskuvauksessaan kertoo realistisesti luonnon ihmisille asettamista koettelemuksista ja siitä, millä tavalla ihmiset hyötyivät luonnosta. Lisäksi romaanista käy ilmi se, miten luonto vaikutti mm. ihmisten jokapäiväiseen kielenkäyttöön. Kaupungistumisen myötä ihmiset ovat jatkuvasti eroamassa enemmän luonnosta. Tämän esseen kautta halusin palata Kiven aikaan ja tutkia, miten 1800-luvulla elänyt kirjailija on nähnyt ja esittänyt luonnon ja siihen liittyvät seikat ja ilmiöt. Lisäksi tutkin sitä, minkälainen vaikutus luonnon kuvauksella on teokseen. Esseen kirjoitettuani tulin siihen suhteelliseen itsestäänselvään yleiseen tulokseen, että luonto ja sen kuvaus on erottamaton osa Seitsemää veljestä. Kivi kuvailee luontoa hyvin rikkaasti ja monelta taholta. Yksi luonnon kuvauksen päätarkoituksia on rauhoittaa kirjan railakasta tempoa, mutta se auttaa myös lukijaa sijoittamaan veljekset mielessään juuri Suomeen. Lisäksi Kivi käsittelee romaanissaan monia muita luontoon liittyviä seikkoja, kuten sadon tappavaa hallaa, Juhanin kotieläimiä kohtaan tuntemaa hellyyttä sekä maan omistukseen ja ruumiilliseen työhön liittyvää kunnian tunnetta. |