1. Aikamme Prometheus - media tulen tuojana Antiikin jumalaistarujen mytologiset sankarit eivät ole virattomia uudella vuosituhannellakaan. Jumalhahmot yliluonnollisine ominaisuuksineen ovat käyttökelpoisia vertauskuvia ja ne myös inspiroivat ihmisiä yhä edelleen. Mytologiat ovat uskontojen tai kansojen myyteistä muodostuneita kokonaisuuksia, jumaltarustoja. Ne ovat syntyneet pitkien aikojen kuluessa selittämään elämän ilmiöitä, maailmankaikkeutta ja sen alkuperää. Kun myyttiset tarinat on kerätty ja kirjoitettu muistiin, ne ovat joutuneet tietoisen pohdinnan ja kehittelyn alaiseksi. Kalevalan kertomukset ovat suomalaisten mytologiaa. Antiikin tarinan mukaan Prometheus sai tehtäväkseen hakea taivaasta tulen ihmiskunnalle. Tuli on elämän liekki ja yksi neljästä alkuaineesta kreikkalaisten maailmanselityksissä. Nykypäivänä Prometheus on saanut kantaakseen median vertauskuvan tehtävää. Tee visualisointi aikamme teknologisen kehityksen ja antiikin mytologisen hahmon vertauskuvallisesta kohtaamisesta, jossa tarujen jumalhahmo valjastetaan antamaan merkityksiä medialle. Mikäli haluat, voit myös valita visualisoinnin kohteeksi uuden median ja Kalevalan sankareiden kohtaamisia. Kuka Kalevalan sankareista voisi lainata ominaisuuksiaan teknologioiden kehityksen visualisoinnille?