WRITINGS
|
Minna näkee unia: 2007-2008 2007
221107 Mesikukan grillijuhlat
Päätin lähteä käymään tuttavani Mesikukan kotona. Hommauduin paikalle mutta Mesikukka ei ollut kotona, joten päätin muina miehinä asettua taloksi. Vedin päälleni olohuoneen nurkasta löytämäni vanhat haalarit ja kirkkaanvihreän leikkaussalipaidan ja vihreänharmaat villasukat ja avasin television painamalla televisioon liimattua kytkintä. Televisio rupesi näyttämään ostos-TV:tä ja kysymään Visani tunnuslukua, jolloin häkellyin pahasti. Mesikukka tuli paikalle eikä vaikuttanut yhtään kummastuneelta että olin tullut omin lupineni hänen kotiinsa. Hän neuvoi minulle, että television Visakyselystä pääsee ylös kun telkkarissa olevaa vipua nitkuttelee aikansa ylös ja alas.
Mesikukka ilmoitti ynseästi että joutuisin viihdyttämään itseäni, sillä hänellä oli täysi työ joululahjojen pakkaamisessa. Pahoittelin tuloani kovasti ja aloin ahdistua siitä että oli ylipäätään tullut ilman lupaa. Vetäydyin keittiöön aikomuksenani leipoa korvapuusteja: tuloksena onnistuin vain sotkemaan koko keittiön ja yritin epätoivoisesti siivota aiheuttamatta kuitenkaan muuta kuin lisää sotkua. Lisäksi onnistuin saamaan kahvinkeittimenkin jumiin pullataikinalla.
Sitten paikalle alkoi tulla paljon ihmisiä jotka tuntuivat piristävän Mesikukankin mielialaa. Joukossa oli mm. kymmenisen nuorta tyttöä jotka ilmoittivat olevansa hänen tyttäriään, pari poikaa sekä vanhahko, Professoriksi esittäytynyt charmantti setä. Tätä ennen oli ulkona vallinnut ikävä marraskuinen syyssää, mutta Professorin ja muiden saapuessa sää vaihtui kauniiksi heinäkuiseksi päiväksi. Professori ilmoitti haluavansa pitää grillijuhlat, ja lähti ikkunan taakse kaivamaan autonsa takakontista hunajamarinoituja porsaanfileitä.
Tässä vaiheessa minusta tuntui että olin heidän perhejuhlissaan pahasti ylimääräisenä, ja yritin lähteä pois. Menin ulos mutta huomasin olevani täysin eksyneenä: eteeni levittäytyi valtava laiturien verkko ja niiden välissä kimalteli turkoosinsinistä vettä. Pääni yläpuolella riippui puita joissa oli punaisia ruusun näköisiä kukkia jotka olivat kuitenkin hedelmiä. Menin takaisin sisään ja ollakseni mahdollisimman vähän tiellä sulkeuduin pieneen takahuoneeseen, jossa oli iso nojatuoli, takka, televisio ja jonkinlainen ikivanha kosketinsoitin. Vajosin rauhastani tyytyväisenä nojatuoliin ja laitoin television päälle; sieltä tuli brittikomediaa jota en tunnistanut. Takka lämmitti mukavasti.
Heräsin kohta tuolista siihen että takka oli tehnyt oloni liiankin tukalaksi, joten käänsin tuolini selkä takkaan päin. Nurkasta alkoi kuulua yskimistä; käännyin katsomaan ja siellä oli veljeni Jaakko. Jaakko näytti surkealta, poltti tupakkaa ja valutti jonkinlaista kirkasta nestettä pullosta A pulloon B ja kommentoi haluavansa lähteä kotiin. Minä yritin rohkaista häntä ja ilmoitin että kohta meidän kunniaksemme järjestettäisiin juhlaillallinen. Jaakko halusi kuitenkin edelleen lähteä, joten menimme ulos ja juoksimme jonkinlaisten rautatieverkkojen yli – tässä vaiheessa Jaakko muuttui hetkeksi ala-asteen kaverikseni Mariksi. Meinasimme kerran jäädä junan alle, mutta junan kulma osui minua vain kevyesti nilkkaan. Emme löytäneet oikeaa junaa, joten palasimme Mesikukan asunnolle, ja Mari muuttui takaisin Jaakoksi.
Mesikukan luona ruuanvalmistelut olivat täydessä käynnissä. Paikalle oli tullut iso joukko äärettömän iloisia, sympaattisia vanhoja naisia, jotka rupatelivat keittiössä. Professori oli leikkaamassa possunfileetä ja lähti pian ulos grillaamaan sitä. Mesikukka oli minulle edelleenkin ynseä, ja kun tiedustelin syytä, hän sanoi olevansa tyytyväinen mikäli antaisin hänelle hänen hippurihapponsa takaisin. Hetken aikaa mietittyäni tajusin että hän tarkoitti ”hippurihapolla” hänen vihreitä sukkiaan jotka minulla oli jalassa, joten otin ne pois ja annoin hänelle. Mesikukka tuli välittömästi tyytyväiseksi. Laitoin omiin jalkoihini tilalle vihreä-harmaaraitaiset polvisukat.
Rupesimme syömään, ja Professori tarjoili minulle grillaamaansa lihaa. Kommentoin että sen marinadi oli liian makeaa, ja Professori ilmoitti että kaupan valmismarinadit eivät usein ole niin hyviä kuin toivoa voisi. Syödessämme katselimme Mesikukan parvekkeelta vastapäistä kaupunkia, joka oli vanhan englantilaisen pikkukylän näköinen. Kadun toisella puolella oli baari, ja yritimme herättää baarissa olevien ihmisten huomiota valomerkein ja huutelemalla.
Syötyämme minä, Jaakko ja paikalle ilmestynyt kihlattuni Kalevi päätimme taas lähteä kotiin; myös isäni ilmestyi paikalle. Lähdimme kävelemään katua pitkin ja ihailin edelleen katua reunustavia puita joissa roikkui ”ruusutomaattihedelmiä”. Näitä hedelmiä oli tippunut myös pitkin katua kauniiksi asetelmiksi. Halusin ottaa niistä kuvan ja samalla tajusin että olen unohtanut kamerani Mesikukan luokse, joten lähdin hakemaan sitä. Kameraa ei löytynyt mistään; etsiessäni kuitenkin järjestelin siirtelemiäni huonekaluja takaisin ja toivoin ettei Mesikukka olisi minulle kovin vihainen aiheuttamastani sotkusta.
Menin kyselemään kamerani perään keittiöstä. Keittiössä häärivät vanhat naiset ilmoittivat etteivät olleet nähneet sitä mutta kertoivat toivovansa, että jäisin edelleen illalliselle. Ihmettelin kovasti ja ilmoitin että luulin illallisen jo päättyneen, mutta naiset nauroivat ja sanoivat että ”Professori lähti juuri kaivamaan maakellarista parempia riistalihoja, hän on vähän sellainen että parhaat lihat tuodaan pöytään vasta kun ylimääräiset suut ovat lähteneet”. Mesikukka otti juuri uunista jonkinlaista ”paahdettua salaattia” ja pyysi minua maistamaan: sinä oli tomaattia, sipulia, oliiveita ja jonkinlaista curryllä maustettua kastiketta, ja se maistui loistavalta. Lapioin salaattia suuhuni kuin viimeistä päivää, mutta olin samalla jokseenkin ahdistunut sillä syömällä yhteisestä tarjoiluastiasta pelkäsin tartuttavani yskäni muihin.
Professori tuli paikalle ja tarjosi minulle paahtamaansa ”riistariekkoa”. Riekko maistui hyvältä mutta kommentoin että hirvipaisti on vielä parempaa. Professori vastasi tähän: ”Riekko on pienempi eläin kuin hirvi, eikö siis ole ilmiselvää että vaikka se syö yhtä paljon kuin hirvi, niin siinä maku on konsentroitunut paljon pienempään määrään lihaa”. En alkuunkaan ymmärtänyt Professorin väitettä mutta en halunnut olla epäkohtelias joten jätin asian sikseen.
Syötyäni menin makaamaan Mesikukan parvekkeelle tyytyväisenä. Pääni yläpuolella alkoi leijua outoja, vihertäviä ja sinertäviä ihmisiä. Kysyin Mesikukalta mitä kyseiset ihmiset olivat, ja Mesikukka vastasi että ne olivat ”hulluja luonnonoikkuja” jotka asuivat vastapäisessä talossa ja tulivat aina joskus vierailemaan hänen luonaan. Olennot olivat todella ystävällisiä joten aloin juttelemaan heidän kanssaan. Mukavimmalta vaikutti eräs hyvin laiha, surusilmäinen poika, joka oli pukenut päällensä armeijan housut takiksi. Kysyin häneltä miksei hän laittanut housuja jalkaansa, ja hän ilmoitti etteivät ne mahdu. Pyysin häntä kuitenkin koittamaan, ja hän alkoi vaivalloisesti pukea housuja päällensä.
Samalla huomasin että kaikki ei ole hyvin: poika alkoi itkeä, ja huomasin että hänen reisiään pitkin alkoi valua ulostetta ja verta. Säikähdin ja kannoin pojan sänkyyn, ja soimasin samalla itseäni siitä että lääkärin pitäisi aina pitää päänsä viileänä. Poika aneli että toisin hänelle vettä että hän saisi itsensä pestyä: lähdin etsimään Mesikukan asunnosta vesipaljua, ja löysinkin kylpyhuoneesta ison muovikulhon. Täytin sen kuumalla vedellä; nappasin mukaani myös tiskiharjan ja vein ne pojalle. Tullessani takaisin poika oli jo täysin kunnossa ja Professori juotti hänelle kulhosta kylmää vettä.
Huomatessaan että tuomani vesi oli kuumaa Professori nosti paheksuvasti kulmakarvojaan ja ilmoitti, että minä en ilmeisesti tiennyt ”C-syndrooman” hoidosta mitään. Sanoin etten ollut ikinä kuullutkaan mistään C-syndroomasta, jolloin professori lähti johdattamaan minua kirjastoonsa. Mukaan tulivat Mesikukan tyttäret, jotka kertoivat että Professorilla oli paljonkin kirjoja C-syndrooman hoidosta, mutta että Mesikukka oli kasannut hyllyyn niiden eteen kristallipalloja eikä kirjoja saisi hyllystä alas helposti. Ilmoitin Professorille että hänen ei tarvitsisi vaivautua ja että perehtyisin kyllä myöhemmin C-syndrooman hoitoon.
Päätin että vierailuni oli kestänyt jo tarpeeksi pitkään, joten lähdin kotiini. Mesikukan tyttäret saattoivat minua ja kantoivat minua kyynärpäistä. Samalla he puhelivat keskenään englannin ja jonkun oudon kielen sekoituksella. Kerroin heille englanniksi että he olisivat tervetulleita lapsuudenkotiini Mikkeliin ja että siellä olisi hiekkaranta ja tenniskenttä. He olivat kutsustani äärettömän iloisia ja lupasivat tulla pian käymään.
301107 Auraresonanssi-ihmiset
Jokaisella ihmisellä oli matemaattisesta kaavasta muodostuva tai koostuva "aura", ja nämä aurat
resonoivat keskenään. Muuttujina näissä kaavoissa käytettiin muiden ihmisten aurojen kaavojen
tuloksia.
Kun lähekkäin tuli kaksi ihmistä joiden resonoivien aurakaavojen yhteistuloksena saatiin jollakin
tapaa nollalla jako, kävi tilanne vaaralliseksi. Näiden ihmisten tuli varoa todella huolellisesti
olematta liikaa tekemisissä keskenään, sillä nollallajakamisaurojen resonoinnin seurauksena
osapuolille ja maailmaan yleisesti syntyi mielisairauksia ja mustia aukkoja ja suruja ja muuta
ikävää. Jostakin määrittelemättömästä syystä jotkut nollallajakaja-resonoijat pääsivät kuitenkin
juuri tämän toimenpiteen ansiosta nirvanaan.
Jos resonoivien aurojen tuloksena oli ääretön, kokivat kaikki resonoivat osapuolet valtavasti
psykedeelisen sävyistä euforiaa. Ihmisen arvo yhteiskunnassa määräytyi sen mukaan, mitä
jännittävämpi ja monimutkaisempi matematiikka-aura heillä oli, tai lähinnä sen mukaan,
minkälaisia - lähinnä äärettömän lopputulokseen tähtääviä - kombotusmahdollisuuksia se tarjosi
muiden ihmisten aurojen kanssa.
2008
190108 Hämmentävää larppausta
Näin unta, että #animefinin miitti muuttui suurimmaksi osaksi Kuopioon sijoittuvaksi Baldur's
Gate -mallin peliksi, jossa toisaalta pelasimme hahmojamme mutta toisaalta me itse olimme ne.
Oma hahmoni oli ärsyttävä haltiabardi, ja minulla oli vaikeuksia saada silmälasejani pysymään
päässäni korvieni muodon takia. Onnistuin ensitöikseni huitaisemaan taikapillilläni soturia
pelaavaa R:ää, joka kutistui iskun voimasta puoleen entisestä koostaan. Osoittauduin nopeasti
kaikin puolin niin hyödyttömäksi, että muut laittoivat minut keittiöön kuorimaan perunoita koko
joukolle.
Kalevi pelasi jonkinlaista ultimaattista tunarivarasta: hänen agilitynsä oli 1, ja hän epäonnistui
kaikissa yrityksissään tehdä mitään. Tämä ei kuitenkaan tuntunut häntä haittaavan vaan lähinnä
huvitti häntä. Kerran Kalevi tippui tupeksimisensa ansiosta ansakuoppaan, ja yritin pelastaa häntä,
mutta en päässyt kuopan lähelle sillä tiellä oli juoppotappelu jossa pultsarit heittelivät toisiaan
mustaherukkahillopurkeilla.
N puolestaan pelasi jonkinlaista mykkää, valkosilmäistä amatsoonirangeria, ja hämmästyksekseni
hän voitti minut kädenväännössä. Oletin että häviöni saattoi johtua siitä, että hänellä oli kyky
jolla hän sai kasvatettua itselleen ylimääräisen käsiparin.
Tehtävänämme oli pelastaa ihmeellinen pienistä porsaista koostuva heimo maailmaa
terrorisoivalta läpeensä pahalta overlordilta, mutta ryhtyessämme tähän tehtävään
huomasimme että porsaat olivatkin muuttuneet ektoplasmaksi ja päätimme jättää niiden
suojelun sikseen.
Määrittelemätöntä hahmoluokkaa pelaava T halusi kuitenkin oman ilmoituksensa mukaan
overlordiksi overlordin paikalle, ja päätti meidän muidenkin puolesta että lähtisimme nyt
taistelemaan hänen omaa arkkivihollistaan, poliitikkovampyyriä vastaan. Emme suostuneet, ja
hän alkoi teurastaa ektoplasmaporsaita. En ollut tästä kovin iloinen, ja yritin hakata häntä
kutistuspillilläni, mutta se ei toiminut. Samalla huomasin järkytyksekseni taistelevani yksin, sillä
muut olivat jo lähteneet leiriytymään yöksi. Lopulta T onnistui tappamaan minut.
Lopuksi heräsin henkiin, kun postilaatikostani tippui 3200 euron lasku: olin onnistunut polttamaan
tupakannatsallani jonkin druidimetsän maan tasalle.
--- (väliherääminen)
Kyllästyimme seikkailemiseen ja lähdimme vanhempieni luokse Mikkeliin syömään juhla-ateriaa.
Pöydällä oli kippo silliä ja kaikki inttivät niiden olevan perunoita, ja lopuksi suutuin muiden
tyhmyydestä niin että ryömin pöydän alle ja löysin sieltä soturimme R:n koruompelumanuaalin.
N päätti yhtäkkiä kasvattaa parimetriset mustat siivet, ja rupesin välittömästi toppuuttelemaan
häntä sanomalla "älä nyt avaa niitä siipiäsi täällä, ne on vähän niinkuin sateenvarjo ja eihän
kukaan avaa sateenvarjoakaan sisällä".
Tämän jälkeen menin vessaan, ja C ja M tulivat mukaani harjoittelemaan pussijuoksua. Yritin
selittää heille että yritän tehdä tarpeitani ja että heidän häsläyksensä ei ainakaan auttanut
asiassa. Tämä ei kuitenkaan auttanut mitään; he vastasivat minulle että "ei se mitään haittaa,
tätä lajia kun ei voi harjoitella muualla kuin teidän kylpyhuoneessanne".
Paikalle saapui noin nelivuotias lapsi, joka selitti olevansa siskoni. Lähdin kyselemään asiasta
vanhemmiltani, mutta en saanut minkäänlaista vastausta. Sen sijaan äitini teki lapselle
kaulakorua mittanauhasta, mutta lapsi juoksi karkuun ja rupesi jostakin hiirenkolosta käsin
laulamaan näin: "Minulle tehtiin gastroskopia, jos maissinjyvä menee vereeni niin ongithan sen
pois?".
240308 Poliittisesti epäkorrekti peli
Olin kehitellyt pelin jonka nimi oli "A Nigger Rather Debates In An Argument Than Drives A
Minivan". Kaverini Masa halusi tietää minkälainen peli oli kyseessä, joten päätin synnyttää pelini
suoraan oikeaan elämään.
Luomassani pelissä piti ajaa autolla vesiliukumäessä, ja samalla pyydystää lähinnä tummaihoisia
ihmisiä kirjekuoriin. Pelasimme peliäni Masan kanssa, kunnes mäessä tuli yhtäkkiä vastaan
hyppyri. Muutin nopeasti Masan auton paprikaksi ja sanoin että "sori, en voi antaa sun voittaa
niin täytyy xiitata".
Myöhemmin paikalle ilmestyi joku kannabista myyvä mies, joka linnoittautui Mikkelissä
aittarakennuksemme katolle ja uhkasi ampua minut sillä olin kieltänyt häntä syömästä liian
montaa psykedeelistä leppäkertunpoikasta. Yritin pyytää häneltä armoa ja ettei hän ampuisi
minua, ja sanani muuttuivat hohtaviksi ja sateenkaaren värisiksi.
250408 Pakkohappoilua
Olin kotonani veljeni, Kalevin ja sekalaisen irkkaajaporukan seurassa. Olin nukkumassa ja samalla
muut saivat hienon idean ja syöttivät minulle valtavan annoksen LSD:tä. Palanpainikkeeksi he
tarjosivat äärettömän hyvää mansikkamehua ja parin mililimetrin korkuisia karkkeja, jotka olivat
täydellisiä pienoisveistoksia esimerkiksi eläimistä ja julkisuuden henkilöistä. Yritin etsi pussista
vesinokkaeläimen muotoista karkkia, mutta tyydyin sitten syömään sinisen tontun, mörön ja
peikon hybridin muotoisen yksilön. Sen syötyäni jäin ihailemaan karkkeja ja kyselemään muilta,
mistä he olivat näin hienoja makeisia saaneet.
Yritin kysellä paikalla olevalta tuttavaltani A:lta musiikista, mutta en saanut selvitettyä asiaani ja
A naureskeli surkeille yrityksilleni. Naureskelun lomassa hän kuitenkin totesi "älä nyt stressaa,
kyllä mä ymmärrän jos sun lauseet on nyt vähän outoja".
Joku paikallaolijoista rupesi latelemaan ääneen apokalyptisiä ennusteita maailman
tulevaisuudesta, ja joku toinen yritti näyttää minulle koneeltani kuvia bändistään. Sitten joku muu
tuli lähelleni, ja taputti minua ystävällisesti takamukselle ja sanoi "kiva pyrstö" ainakin 200 kertaa.
Yritin saada selvää hänen identiteetistään mutta hänen kasvonsa olivat tunnistamattomaksi
blurrattua sotkua.
(Uni muuttui heti alun tuntumassa selkouneksi, josta heräsin hetkeksi ja olin hyvin
disorientoitunut: nousin jopa sängystä ja kävin kysymässä mieheltäni, oliko joku vieras tullut
asuntoon ja syöttänyt minulle huumeita samalla kun nukuin.)
180508 Kirkollisia toimenpiteitä
Olimme erään vanhan tuttuni kanssa kirkossa, ja söimme vihreiden sammakkokarkkien muodossa
tarjoiltua ketamiinia. Eteeni istui valtava mustasta betonista tehty mies, enkä nähnyt mitään mitä
kirkossa tapahtui. Hakkasimme kirkonmenoille tahtia vispilällä, sillä meille oli luvattu että 50
lyönnin jälkeen kirkosta saisi lähteä pois.
Yritimme kaverini kanssa antaa toisillemme kastetta mansikkajugurtilla, mutta se oli liian
jähmeää eikä kasteen antaminen onnistunut. Tämän jälkeen kaverini leuka suli kiinni hänen
kaulaansa.
Tämän jälkeen tietoisuuteni siirtyi pois minusta itsestäni kaikkeen ympäristöön, ja minulle selvisi
että oikeasti ihminen ei ole oma itsensä vaan ihmisen "oikeaa" kehoa on kaikki muu paitsi sen
ruumis, mutta että ympäristö vain on niin ovela että se projisoi itsensä ihmisen tajuntaan jonka
seurauksena ihminen luulee olevansa ruumiinsa sisällä.
270608 Sekalainen syntymäpäivävierailu
Lähes koko #animefinin vakioporukka tuli syntymäpäivilläni Mikkeliin. Olin luvannut että heistä
vain kuusi saa tulla paikalle, mutta paikalle änkesikin 30 ihmistä, ja panikoin vakavasti sillä en
tiennyt miten saisin kaikki vieraat ruokittua ja majoitettua.
Istuimme keittiössä, ja O rupesi heittelemään keittiön hyllystä tomusokeripurkkeja roskikseen,
sillä hän oli vakuuttunut että se on tomusokeriini-nimistä huumetta.
A muuttui sudeksi mutta ei saanut yrityksistään huolimatta minkäänlaista saalista ruuakseen. A-
susi päätyikin etsimään itselleen paketin sulaneita kalapuikkoja, joita hän ei kuitenkaan syönyt
vaan varastoi ne ämpäriin.
Lähdimme rantaan ja L tuli perässä isäni traktorilla, ja ajoi sen sitten järveen asti. Selitykseksi hän
tarjosi sen, ettei hän tiennyt miten jarrut toimivat. Myös R ja N ilmestyivät paikalle, ja R huusi
kovaan ääneen "voiko papuja syödä illalliseksikin?".
Lopuksi kysyin O:lta virnistellen, että "haluaako iso poika piirakkaa", ja hänen vastattuaan
myöntävästi länttäsin hänelle käteen edellisjouluisen tähtitortun.
100808 Sirkkelikengillä suoraan Yggdrasilin huipulle
Puijonmäelle oli Puijon tornin tilalle pystytetty Yggdrasil-puu, joka pyöri edeltäjänsä tavoin kuin
karuselli. En päässyt sen kyytiin, jolloin kaverini antoi minulle pienet valkoiset kengät joiden
kärjissä oli pyörivät sirkkelit. Sirkkelikenkien avulla pääsin kiipeämään puuhun mukaan; pelkäsin
kuitenkin sitä, että jos pitäisin kengän terää liian pitkään yhdessä kohdassa niin puu saattaisi
kaatua.
Puun latvustossa oli uima-allas, johon levitimme pieniä värillisiä täpliä, joita vastaan piti taistella
jonkinlaisessa tosielämän strategia-RPG:ssä. Omalla puolellani oli mm. valtava ihmismäinen kana,
jolle annoin aseeksi vihreänä hehkuvan peitsen.
Puusta näki meille kotiin asti, ja päätin lähteä hiihtämään kotiin pitkin laajaa, valkeaa nurmikkoa.
Saavuin ala-asteeni ykkösluokan huoneeni, jossa yritin lukion äidinkielenopettajani käskystä
kirjoittaa tietokoneella esseetä aiheesta "minä ja Aji" vaikka minulla ei ollut mitään käsitystä siitä,
mikä tai kuka tämä mainittu Aji on.
|