ART CRAFTS WRITINGS BITS&PIECES ATELJEE BIO/CONTACT
WRITINGS
  • Poetry (FI/EN)
  • Dreams (FI)
  • Texts from the IB (FI/EN)
  • Medical texts (FI)
  • Louhen päiväkirjasta

    Minna Pöntinen 00E

    11.6.

    Viimeinkin on ilta. Pohjolan kokoisen paikan johtaminen on kovaa työtä - varsinkin kun on itse vastuussa kaikesta. Joka päivä joudun suunnittelemaan, että kuka lähtee kalaan, kuka suolaa lihaa ja kuka hakkaa polttopuita. Kun soppaan lisätään vielä se seikka, että useimmat Pohjolan ukot ovat varsin saamattomia, niin valmiina onkin kunnon keitos. Käskin juuri oman siippani kuuraamaan pirtin lattiaa, ja valituksistaan huolimatta hän pienentää juuri kaljamahaansa hinkkaamalla pirttiä puhtaaksi.

    Mutta nyt merkittävämpiin tapahtumiin. Kuuluisa laulaja - itse vanha Väinämöinen - tupsahti tänään Pohjolamme rantaan varsin epä-shamaanimaisella kuperkeikalla. Siinä hän sitten seisoi, harmaa parta vettä valuvana ja hyvin pitkälti uitettua koiraa muistuttavana, ja minun kävi häntä sääliksi. Tarjosin hänelle illallista ja yöpaikan. Väinämöinen haluaa ilmeisestikin takaisin kotiinsa, ja lähetänkin hänet sinne heti parin päivän päästä.

    Tuli tuossa äsken saunassa käydessäni mieleen, että voisin yrittää saattaa Väinämöisen ja esikoistyttäreni avioliiton satamaan. Onhan se vanha äijä raihnainen ja alkavasti seniili - tokkopa enää sänkyhommissakaan pätevä - mutta ehkäpä Tytti ymmärtää miten paljon hyötyä heidän liitostaan olisi. Väinämöisen mahti on yhä suuri, ja sellainen henkilö suvussa toisi kunniaa koko Pohjolalle. Lisäksi voisin pyytää häneltä jotain lahjaa vastineeksi Tytin kädestä.

    13.6.

    Kuten arvelinkin, Väinämöinen iski silmänsä Tyttiin heti kun oli toipunut merimatkastaan, ja pyysi hänen kättään. Parin päivän mietinnän jälkeen pyysin häneltä Tytistä vastalahjaksi sampoa eli tarunhohtoista konetta, joka jauhaisi omistajalleen suolaa, rahaa ja viljaa. Yllätyksekseni hän sanoi, ettei hän itse pystyisi mokomaa tekemään, mutta pistäisi seppäystävänsä Seppo Ilmarisen asialle. Hyvä on, sopii minulle - kunhan vain saan samponi. Väinämöinen lähti juuri kotiinsa, ja lupasi palata kuukauden sisällä.

    Tytti ei tunnu olevan asiasta ollenkaan innoissaan. (Hän on nimittäin viime aikoina riiaillut paljon naapurikylän kylänjohtajan salskean pojan, Pekan, kanssa.) Olen yrittänyt selittää Tytille, että yhteisön edun on mentävä hänen oman etunsa edelle, mutta se ei tytärtäni paljon ilahduta. Pitänee yrittää vielä kääntää hänen päätään - vaikkapa lupaamalla hänelle uusia koruja ja kankaita.

    Tänään on naapurin Maijan syntymäpäivä. Vaikken olekaan kovin ihastunut juhliin, lupasin, että tulisimme onnittelemaan. Pitänee patistaa tuo isäntä pistämään jotain hienompaa päälle - mikään ei ole koomisemman näköistä kuin mahtavan Pohjolan isäntä hiirensyömissä kalsareissa.

    29.6.

    Väinämöisestä ja sammosta ei ole vieläkään kuulunut mitäkään. Ei elämä silti tylsää ole ollut, sillä uhkarohkeasta maineestaan - ja mieltymyksestään naisiin - kuuluisaksi tullut lieto Lemminkäinen kävi viikko sitten kylässä ja vaati Tytin kättä. (Täytyy myöntää, että äidinsydämeni pamppailee ylpeydestä, koska niin moni mies on iskenyt silmänsä esikoislapseeni, mutta silti olen vahvasti sitä mieltä, että vaikka liero-Lemminkäinen olisi viimeinen mies maailmassa, en antaisi hänelle Tyttiä.) Nuoren Lemminkäis-pojun uhosta huvittuneena pistin hänet suorittamaan useita mahdottomia töitä: käskin hänen hiihtää hiiden hirven, suistaa hiiden tulisuun ruunan ja ampua Tuonelan joutsenen. En uskonut että hän edes ottaisi haasteen vastaan, mutta minun olisi pitänyt tietää paremmin; se pikku pirulainen onnistui kuin onnistuikin suorittamaan kaksi ensimmäistä määräämäni askaretta. Viimeiseltä uroteoltaan hän ei ole kylläkään vielä palannut.

    Sammon takominen taitaa olla aika ylivoimainen urakka, sillä Väinämöisestä ei ole vieläkään kuulunut mitään uutisia. Tekniikkahulluudestaan tunnettu ukkosenikin haluaisi tietäjän palaavan pian.

    3.7.

    Lemminkäisen äiti, Leena, tuli tänään kylään. Touhotti, että hänen poikansa on kadoksissa, ja kysyi minulta tietoja hänen mahdollisesta olinpaikastaan. Olisin tietysti voinut jättää kertomatta, mutta äiti olen itsekin, joten kerroin, että hänen hullunrohkea vesansa oli ollut valmis lähtemään Tuonelaan Tytin takia. Ja tästäkös Leena-muori tulistui. “Sinun pikku vosutyttäresi takiako?” hän huusi. “Kuulkaa, hyvä rouva, teidän pikku nirppanokastanne en olisi valmis maksamaan penniäkään--”. Tässä vaiheessa kaduin, että olin kertonut Lemminkäisestä, ja käskin ukkoani ohjaamaan mouhoavan naisen ulos.

    5.7.

    Äsken sain kyllä kunnon naurut. Lähetti toi sanan, että joku pilkkoi sen tollon Lemminkäisen paloiksi ja heitti hänet kilon kappaleina Tuonelan virtaan hauenruoaksi. Hänen äitinsä oli kylläkin kiiruhtanut paikalle ja joillakin poppaskonsteilla herättänyt poikansa uudelleen henkiinsä, mutta saipahan se pelle ainakin kunnon opetuksen. Katselkoon oman kastinsa tyttöjä.

    Lähetin mukana saapui toinenkin, vielä parempi sanoma: Seppo Ilmarinen on viimeinkin saanut Sammon valmiiksi, ja aikoo tuoda sen Väinämöisen kanssa Pohjolaan heti kun kerkeää. Huh - nyt minun täytyy normaalin työni lisäksi vielä järjestellä juhlia heidän kunniakseen. Ihan nousee hiki otsalle kun sitä työmäärää ajatteleekaan.

    7.7

    Väinämöinen ja seppä Ilmarinen tulivat eilen Pohjolaan täyttä laukkaa. Heidän mukanaan oli sampo - tarunomainen, ihmeellinen, vaurautta tuottava kone. En tosiaankaan kyseenalaista sen tarunomaisuutta tai ihmeellisyyttä, mutta polttoainekulut huolettavat. Sampo syö nimittäin halkoja kuin Pohjolan isäntä makkaraa. Sen tulipesään saa olla koko ajan tuuppimassa lisää puuta, ja pari miestä kärsii jo ankarasta jännetuppitulehduksesta puitten hakkaamisen takia. (Ja kuten arvata saattaa, tästä ikävästä ominaisuudesta eivät ikivanhat sammosta kertoneet kirjoitukset maininneet mitään.)

    Syöppö-sampo ei ole ainoa huolenaiheeni. Tytti kieltäytyy edelleen menemästä Väinämöisen morsioksi, mutta ei siinä kaikki: nyt hän on iskenyt silmänsä sammon takojaan, Seppo Ilmariseen. Onhan Ilmarinenkin kunnon kaveri - komea, pitkä ja säädyllisessä ammatissa - mutta Väinämöisen mahdille hän ei vedä vertoja. Taidanpa soveltaa Seppoon samaa metodiakin kuin Lemminkäiseen: määrään hänelle mahdottomia tehtäviä, ja pidän sormeni ristissä että hänkin päätyy palasina Tuonelan jokeen. Ehkäpä Tytti sitten tajuaa, että hänen kannattaa valita Väinämöinen. Mitähän sille Sepolle keksisi? “Suksipahan helvettihin, kosija korskean kopea”-kirjani tarjoaa vaikka mitä neuvoja (kuten mahtavan loitsun “vilauttaos tiliotettas, sulhokandidaatti”), mutta etsin nyt jotain vieläkin järeämpää. Mietitäänpä... kyisen pellon kyntäminen ei valmaan paljon Ilmarista naurattaisi, eikä Tuonelan karhun tai Manalan suden pyydystäminen. Ja mitä vielä? Hauen pyytäminen Tuonelan joesta vaatisi jo aikamoisia Kala-Kallen taitoja.

    14.7.

    Ei voi olla totta. Se sepän pentele onnistui suorittamaan kaikki määräämäni tehtävät. Tyttärelläni oli ilmeisesti näppinsä pelissä, mutta... ei kai auta muuta kuin sopeutua siihen ideaan, että silmäteräni menee Ilmarisen vaimoksi. Pää pystyyn, Louhi - ehkei tämä olekaan niin paha asia. Ja saahan tyttäresi sentään mieheksi jonkun, jota rakastaa. (Ja Väinämöinen? Hän ei ole ollenkaan iloinen. Kuulin, että hänellä ja Ilmarisella oli eilen rehellinen nyrkkitappelu saunan takana. Ja mitäpä voi partasuu papparainen ladonoven levyisillä hartioilla varustetulle sepälle?)

    Näin äsken ikkunasta kuinka Ilmarinen ja tyttäreni kävelivät käsi kädessä kohti saunaa, ja minulle tuli lähes tippa linssiin. Täytyy myöntää, että he ovat kyllä komea pari, ja uskon, että heistä molemmista tulee hyvin onnellisia yhdessä. (Vilkaisin äsken uuninpankolla kuorsaavaan ukkooni ja täytyy myöntää, että Sepon kaltainen miehenkönsikäs kelpaisi kyllä minullekin vanhojen päivieni iloksi.)

    Pari komeata mustaa silmää omaava Väinämöinen kävi äsken sanomassa häntä koipien välissä lähtevänsä huomenna takaisin Kalevalaan. Hän oli sen verran nujerretun näköinen, että minun kävi sitä miesparkaa melkein sääliksi. On varsin ymmärrettävää, että hän ei halua jäädä seuraamaan Ilmarisen ja Tytin häämenoja.

    Häistä puheenollen - minullehan tulee kiire kaikkien valmistelujen kanssa! Mitä kaikkea täytyykään määrätä tehtäväksi? Härkä pitää teurastaa, olutta pitää panna, kutsut pitää lähettää, iso sali pitää siivota ja koristella, ja vaikka mitä muuta. Pakko aloittaa työt jo huomenna. Mutta mielissänihän minä tätä teen - ei sitä tule joka päivä naittaneeksi tytärtään.

    30.7.

    Hääjuhlat ovat ohi, ja mieheni hyvästelee juuri ovella viimeisiä vieraita. Pari tuntia sitten Tytti ja Seppo lähtivät yhteisellä hevosella ratsastaen kohti Kalevalaa. Häät olivat iloiset - ruokaa oli yltäkylläisesti, olut virtasi ja laulut kaikuivat Pohjolan isoimman juhlasalin joka kolkassa. Oloni on silti hyvin haikea. Jo nyt talo tuntuu tyhjältä, kun Tytti ja hänen iloinen laulelunsa puuttuvat.

    (Tällä hetkellä sampoperäisen jännetuppitulehduksen kourissa on jo kolmekymmentä miestä. Eipä ole mokoman härvelin takoja paljon ergotuntuu olla ilman päätä.

    Minun on vaikea nähdä paperia kyyneleiltäni. Lemminkäinen saa vielä maksaa tästä. Janoan kostoa. Minäpä tiedän mitä minä teen - kerään kokoon kaikki Pohjolan kykenevät soturit ja lähden näyttämään sille pentu-Lemminkäiselle kaapin paikan. Sotatoimet vievät tunnetusti kaiken huomioni, joten en kerkeä kirjoittamaan johonkin aikaan sanaakaan. Näkemiin, päiväkirjani.

    © Minna Pöntinen 2009 / minagi (at) honeyacid.net