ART CRAFTS WRITINGS BITS&PIECES ATELJEE BIO/CONTACT
WRITINGS
  • Poetry (FI/EN)
  • Dreams (FI)
  • Texts from the IB (FI/EN)
  • Medical texts (FI)
  • Todelliset, topakat tytöt takaisin muotiin!

    Minna Pöntinen 00E 23.5.2001


    Nykyajan tytöt viettävät aikaansa torin laidoilla roikkuen. Kauppojen logoilla varustetut ostoskassit käsissään he kikattavat ja pitävät jatkuvasti yllä pientä kiusoittelevaa flirttiä. Muiden esimerkin seuraaminen on kaikki kaikessa, ja ryhmä onkin ainoa asia mikä pitää pientä elossa. Tällaisia ovat useimmiten myös nykyisten nuorisolle tarkoitettujen “mä oon sun kaveri”-asenteella kirjoitettujen kirjojen sankarittaret. Nykyisten teinityttöjen, niin todellisten kuin kuvitteellistenkin elämä poikkeaa varsin pitkälti 1900-luvun vaihteen tyttökirjojen sankarittarien päivärytmistä. Myös luonteissa on huomattavia - ja usein valitettavia - eroja.

    Urheat, ujot selviytyjät

    Amerikkalaisen L. M. Montgomeryn Anna Shirley on lempeä ja runollinen, ja vaikka hän rakastaa unelmiaan, kulkee hän silti jalat maassa. Suomalaisen Anni Swanin luoma orpotyttö Iris Klewe selviää vaikeuksistaan yksin, ja saakin lopussa tuntea ylpeyttä ja luonteenlujuudestaan ja vakaasta rakkaudestaan omia periaatteitaan kohtaan. Amerikkalainen Laura Ingalls-Wilder puolestaan kertoo omaelämänkerrallisissa teoksissaan omasta lapsuudestaan. Hän ja hänen siskonsa ujostelevat maailman suuruutta, mutta omaavat silti tietyn ryhdin ja arvostuksen itseään kohtaan; asioihin voi vaikuttaa jos rohkeutta riittää, eikä muiden takana piileskeleminen ole loppujen lopuksi hyvästä. Muita klassisia esimerkkejä sata vuotta vanhojen tyttökirjojen pienten asioiden sankareista ovat Susan Coolidgen toimelias ja periksiantamaton Katy sekä Louisa M. Alcottin myös filmiversiona tutuksi tulleet Pikku naisia-kirjan sankarittaret.

    Elämän tapahtumakäyrä

    "Oi, katsokaa, tuolla on jo pieni metsäruusu aivan auki! Eikö se ole suloinen? Eiköhän se ole iloinen siitä, että se saa olla ruusu? Olisi hauskaa, jos ruusut osaisivat puhua", miettii Anna ääneen muiden ihmetellessä. Menneiden ja nykyisten tyttöjen suhtautuminen ympäröiviin asioihin on hyvin pitkälti erilaista. Anna tarkkailee maailmaa kimppuna romanttisia asioita, ja elää jokaisen hetken täysillä - jopa liian täysillä - niin ilot kuin surutkin. Kun hänen luokkatoverinsa Gilbert nykäisee häntä letistä ja huutaa “tuli on irti”, Anna ei rupea kikattamaan kuin nykyinen tyttö, vaan vannoo ikuista, pyhä vihaa poikaa kohtaan. Nykyisille tytöille elämä tuntuu useimmiten olevan yhtä harmaata massaa, jonka tapahtumakäyrässä ei näy ikinä sen suurempia piikkejä kuin salaisen ihastuksen lähettämän tekstiviestin aiheuttama värinä. Yleinen välinpitämättömyys, valittaminen sekä “maailma minua vastaan”-asenne tuntuvat leimaavan liian useiden nuorten tyttöjen maailmoja. Pikkuvanhuus on nykyisten tyttöjen ominaisuus, kun taas vanhojen tyttökirjojen sankareita yhdistää tietty naiivius; asioista tehdään jaloja ja romanttisia vaikka pakolla. Naiiviuden synnistä eivät tosin jää puhtaiksi nykyisetkään tytöt: elämää ei yritetä tai edes haluta ymmärtää oikein.

    Kenelle rakkaus kuuluu

    Molemmat osapuolet käsittävät rakkauden omalla tavallaan. Entisille tytöille se on jotain aikuisille kuuluvaa kaunista, kaukaista haaveilun arvoista, mutta nykyisille se on arkipäivää. Nykyään useat vaihtavat poikaystävää kuin sukkia ja väittävät rakastavansa samalla kun menneisyyden tytöt kirjoittavat ystäviensä kanssa hupsuja, kliseisen ruusuisia runoja jotka sisältävät tulevaisuudentoiveita ja joista paistaa läpi romantiikannälkä. Ilmeisesti 1900-luvun vaihteen tytöt kaikessa lapsellisuudessaan ymmärsivät paremmin asian ydintä, ja taisivat joskus jopa onnistua erottamaan toisistaan ihastumisen ensihuuman ja oikean rakkauden, jossa tärkeintä on kumppanin onnellisuus.

    Vain suljettujen ovien takana

    Siinä missä nykyisille tytöille neitsyyden menetys teini-ikäisenä on nykyään valitettavasti usein kunnia-asia, entiset tytöt olivat ilmeisen tietämättömiä eroottisesta rakkaudesta ja seksistä yleensäkin. Varmasti hekin tunsivat outoa kihelmöintiä silloin tällöin, mutta eivät osanneet nimetä sitä. Kun Anna tapaa vihamiehensä Gilbertin kahden kesken, hänen tunteistaan kerrotaan seuraavasti: “Huolimatta loukatusta arvokkuudestaan hänellä [Annalla] oli omituinen, vasta herännyt tietoisuus siitä, että Gilbertin ruskeiden silmien samalla kertaa ujo ja innokas ilme teki hänelle hyvää. Hänen sydämensä alkoi sykkiä hyvin nopeasti ja levottomasti.“ Tytöt tuomitsivat usein oman heräilevän seksuaalisuutensa likaiseksi, ja työnsivät sen mielessään taka-alalle. Vanhempien puolesta seksivalistus oli varmasti hyvin heikkoa. Lapsien tulo maailmaan varmasti selitettiin tytöille kun nämä olivat tarpeeksi vanhoja, mutta vuosisadan vaihteessa seksi oli ilmeisesti useimmille vanhemmillekin vain lastenhankintatapa, ei korkein tapa osoittaa hellyyttä ja rakkautta kumppania kohtaan. Makuukammareitten ovet pysyivät visusti kiinni, ja vaikka häveliäisyyden kuori olisikin joskus raottunut, niin miten äiti olisi voinut valistaa tytärtään nautinnosta kun päämääränä oli silloin lähinnä miehen tyydyttäminen? Tässä asiassa nykyiset tytöt ovat onneksi valveutuneita, ja sikäli kun he harrastavat seksiä jonkun pitempiaikaisen kumppanin kanssa, he pitävät kiinni oikeuksistaan yhtäläiseen nautintoon.

    Yksinäisiä susia - tahallaan tai tahattomasti

    Nykyisen nuorisokulttuurin sekä -kirjallisuuden toinen klassinen hahmo on kaikkia ja kaikkea vastaan epämääräisesti taisteleva nahkatakkikapinallinen, joka tuntuu itsekin olevan hyvin pitkälti eksyksissä ja epäselvä omasta tahdostaan. Tämänlaisia itseään tahallisesti muista ihmisistä eristäviä sankarittaria ei 1900-luvun taitteen nuorisokirjallisuudesta löydy, vaan sen ajan kirjojen pikku neitejä yhdistää usein tahdosta riippumaton erilaisuus, usein vanha varallisuuteen ja syntyperään pohjaava yhteiskunnan aikaansaama luokkajako. Esimerkiksi orpo Iris on kotoisin maalta. Joutuessaan asumaan hienojen sukulaistensa luokse Helsinkiin hän joutuu kohtaamaan heidän halveksuntansa. Orpo on myöskin Vihervaaran Anna, jota kiusataan hänen tulipunaisista hiuksistaan ja kipakasta luonteestaan. Laura Ingalls siskoineen on köyhästä perheestä, ja koulussa hienompien perheiden lapset ottavat heidät silmätikuikseen, varsinkin kun hän puhuu suunsa puhtaaksi ja ilmoittaa topakasti hienompien pikkuneitien muistuttavan hänestä preeriakanoja. Mutta erilaisuus ei ollut pahasta, vaan se kasvatti luonnetta, ja oli monien mieleen - kuten vielä tänä päivänäkin. Eräs Iriksen ystävä kertoo hänestä muille tytöille näin: "Hän on niin erilainen kuin muut tytöt. Te olette kaikki enemmän tai vähemmän samanlaisia, puhutte ja ajattelette niinkuin toisetkin. Mutta Iris on kuin hauska satu."

    Äidin helmoissa

    Tyttöjen suhtautuminen vanhempiinsa ja muihin iäkkäämpiin henkilöihin on muuttunut. Ennen ei tullut kuuloonkaan sanoa vastaan vanhemmille, puhumattakaan nykyajan tyttöjen harjoittamasta kiroilusta ja niskoittelusta. Varsinkin äiti oli menneille tytöille erittäin tärkeä hahmo teini-iässä ja sen jälkeenkin. Siinä missä nykyiset tytöt lukkiutuvat huoneeseensa ja sulkeutuivat maailmalta kuulokkeiden ja musiikin avulla, viettivät menneet tytöt äitinsä kanssa hyvin paljon aikaa mm. ompelemalla ja lukemalla. Äitiä pidettiin hyvyyden perikuvana. Vanhempia myös autettiin mieluusti heidän töissään, sekä suurissa ja pienissä: pieni Laura Ingalls, joka puhuu aina hyvin lempeästi äidistään, kertoo, kuinka hän ja hänen siskonsa keräsivät vadelmia äidilleen joka kuivasi ne ja teki niistä seuraavana talvena keittoa. Jos nykyinen äiti tarjoaa tyttärelleen marjavasua, on vastaus usein “mee itte.”

    Tyttöjen mielipiteistä

    Myös tyttöjen tapa kommunikoida ja välittää ajatuksiaan on muuttunut. Siinä missä vuosisadan vaihteen tyttökirjoissa oli edelleen useimmiten periaatteena se, että kiltin lapsen tuli näkyä, mutta ei kuulua, kailottavat nykyiset nuoret naispuoliset mielipiteitään julki usein liiankin räväköillä sanavalinnoilla. Entiset tytöt tuntuivat nauttivan omasta sielunmaisemastaan ja ajatuksistaan hiljaa itsekseen, mutta nykyään useimmat eivät tunnu asettavan arvoa sille vaan työntävät omia mielipiteitään muille pakkopullanakin. Oli entisissä tytöissäkin niitä, jotka kertoivat mielipiteitään, mutta he pysyivät aina hyvän maun rajoissa ja perustelivat kantansa, eivätkä tunteneet vihaa syyttä suotta.

    Pumpulikankaasta PVC’hen

    Myös sanaton kommunikaatio on muuttunut. Kilttien tyttöjen imago ei ole enää muotia; pumpulikankaiset mekot ovat vaihtuneet PVC’hen ja lettinauhat tatuointeihin. Entisten tyttöjen vaatteiden viattomuus, käytännöllisyys ja neutraalius ovat saaneet tehdä tietä avoimen vihjaileville, epämukaville ja kalliille vaatekappaleille. Miltähän Laurasta olisi tuntunut, jos hänelle olisi kerrottu että sata vuotta myöhemmin tyttö voi käyttää yhdessä päivässä vaateostoksiin yhtä paljon rahaa kuin Lauran isä ansaitsee puolen vuoden työllä? Ulkonäöstä on tullut muutenkin nykyajan tytöille pakkomielle. Kauneusihanteet ovat muuttuneet; ennen tyttöä surkuteltiin, jos hän oli laiha, mutta nyt henkilö saa osakseen pahimmillaan ilkkuvaa sääliä, jos painoa on kertynyt hiemankaan anoreksiarajan yli - puhumattakaan sitten oikeasti ylipainoisista henkilöistä. Vaikka jokainen onkin luonnostaan hieman turhamainen, ovat kyseinen tunne sekä ainainen peiliin- ja vaakaantuijottelu saaneet aivan liikaa jalansijaa nykyajan muodinluojien toimesta. Laura himoitsi joululahjaksi oikeasta turkiksesta tehtyä muhvia, ja nauttii saadessaan kauniista kankaasta ommellun mekon, mutta hänen niinsanottu turhamaisuutensa ei ole mitään verrattuna siihen vaatefanatismiin mitä kokevat nykyiset tytöt, joilla on jo muutenkin kaikkea. Köyhempien vaatimattomuudesta huolimatta entistenkin tyttöjen aikakaudella yläluokan pikku neidit olivat varsin muotitietoisia. "En todellakaan ymmärrä, kuinka he saattavat olla niin huvitettuja pikkuseikoista, kengistä, hansikkaista, kaularöyhelöistä ja muusta senkaltaisesta. Ja kun he menevät kaupungille, seisovat he aina puolisen tuntia peilin edessä laittelemassa hiuksiaan ja hattujaan", kuvailee Iriksen ystävä Kaarina helsinkiläisiä neitokaisia kirjeessään kotiväelleen.

    Tyttö on aina tyttö

    Näistä kaikista eroista huolimatta on tyttöydessä silti pari perusasiaa, jotka eivät ole aikojen kuluessa muuttuneet mihinkään. Lähes jokainen historian tyttö on pitänyt läheistä, uskottua ystäväpiiriä - tai edes yhtä sydänystävää - tärkeänä. Kun ulkona sataa, pitää moni yhä ulkona jutustelua loistavana illanviettotapana. Näiden kahden aikakauden tyttöjen keskustelussa on myös eräs samanlaisuus: tytöt neuvovat ja auttavat toisiaan tyttöydessä. Fyysinen ja henkinen kehitys ovat suosittuja keskustelunaiheita, ja isommat neuvovat pienempiään holhoavaan sävyyn.

    Toinen yhteneväisyys on se, että tietyssä ikävaiheessa myös pojat ovat molempien tyttöryhmien mielestä etäisiä, pelottavia, haisevia ja ilkeitä, mutta iän karttuessa komeampi sukupuoli alkaakin kummallisesti kiinnostaa.

    En varmasti ole ainoa, joka toivoo tähän maailmaan lisää entisen kaltaisia tyttöjä. Tomera, selkärankaa omaava selvätahtoinen, iloinen ja realistinen neiti on läheisilleen ilo ja loistava elämään.

    © Minna Pöntinen 2009 / minagi (at) honeyacid.net